T e k s t i JA k u VA t i m o w R i G H t
http://issuu.com/libero/docs/libero0110_issuu

 

Tokio on muutakin kuin vain tavaratalojen vilkkuvia valoja.

Syvällä Shinjukun kaupunginosassa sijaitsee Tokion olennaisin vasemmisto-anarkistisen toiminnan keskus. Sivukujalla, kolmannessa kerroksessa, huomaamattoman oven takana pitää majaansa Irregular Rythm Asylum, vasemmistoanarkistinen kauppa ja kohtaamispaikka. Jossain muualla punkkia, poliittisia t-paitoja ja anarkistisia kirjoja myyvä sekä kotikutoisia flaikkuja jakava sotkuinen kauppa ei olisi mitään ihmeellistä. Tokiossa vallitsee kuitenkin voimakas kulutuskulttuuri, eikä varsinkaan nuorempia japanilaisia kiinnosta poliittinen vaikuttaminen. Yli 50 vuotta Japania hallitsi konservatiivinen Liberaalidemokraattinen puolue, ja vaikka valta vaihtui hiljattain oppositiossa olleelle Japanin demokraattiselle puolueelle, ei mitään olennaista muutosta ole politiikassa tapahtunut. »Suurinta osaa japanilaisista ei politiikka kiinnosta. Ihmiset ovat vain yleisöä, he katsovat uutisia ja äänestävät sen perusteella. Ei

Kukaan käy kaduille mieltänsä näyttämään», kaupan omistaja Keisuke Narita kertoo. Matala pöytä notkuu kirjallisuutta. Olemattomallakin japanin taidolla ymmärtää, että kirjat eivät ole perus-mangaa. Sirppejä, mustia tähtiä, liehuvia lippuja. »Japanilaisessa yhteiskunnassa ajatellaan, ettei saa häiritä ketään, tuottaa toiselle harmia tai vaivaa. Se kuulostaa kauniilta, mutta eihän aina voi vain varoa muita. Ja tämähän tietenkin palvelee vallanpitäjiä. Valtaväestö pitää esimerkiksi mielenosoituksia vain tarpeettomana harmina.»
Mutta miksi sitten edes yrittää?

»Yritän kertoa vasemmisto-anarkistisesta toiminnasta kaikille, jotka haluavat kuunnella, ja yllättävän moni kuunteleekin lopulta. Valitettavasti se ei ole helppoa, ja joskus tuntuu, ettei mistään tule mitään, koska japanilaisia eivät maailman tapahtumat tunnu kiinnostavan.» Keisuken päivät täyttyvät kaupan pyörittämisen lisäksi sekalaisista päivätöistä ja kirjoittamisesta. »Minulla kaikki alkoikin punk-zinejen tekemistä, sillä olin täysin kyllästynyt Japanin mainstream-kulttuuriin. Tajusin, että tarvitaan

Japanilainen vastarinta tiivistyy Keisuke Naritan kauppaan.

Paikka, jossa voisimme ystäviemme kanssa kokoontua aktivismin, musiikin ja taiteen parissa. Olin kuullut, että maailmalla kaikissa isoissa kaupungeissa oli niin sanottuja infoshopeja, jotka tukivat aktivisteja sekä tee-se-itse -liikettä. Miksei sellainen sopisi myös Tokioon. Nykyään kaupassamme käykin niin punkkareita, taitelijoita kuin professorejakin. Japanilainen vastavirta on vielä pientä, ja vaikka julkaisemme paljon esimerkiksi kirjoja, ei valtamedia ole useimmiten kiinnostunut tekemisistämme.» Ovesta pelmahtaa jälleen asiakas tutkimaan äänitteitä. Kädet pläräävät tiuhaan uusimpien omakustannelevyjen hyllyjä. Vaikka toiminta tuntuu välillä epätoivoiselta, ei Keisuke valita. »Tapaan joka päivä uusia ihmisiä. Anarkistina en jää odottamaan, että jonain päivänä asiat muuttuvat paremmiksi, vaan haluan itse toimia. Siksi järjestämme täällä esimerkiksi vaatteiden tuunausiltoja, joilla kritisoimme japanilaisten hullua tapaa ostaa koko ajan uutta. Ihmiset pelkäävät jättäytyä pois kaupallisuuden kuristavasta otteesta. Me toivomme voivamme tarjota edes pientä mahdollisuutta tavata toisia ja voimaantua, vallata takaisin oma elämämme.» N